15.2.2006

Rangaistusvaatimukset Iisalmen käräjäoikeudessa

Syytekohta 1. Virallinen syyttäjä vaati B:n tuomitsemista rangaistukseen törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Syytteen mukaan B oli 21.5.2001 ajanut henkilöautollaan Pyhännäntietä ja kääntynyt sanotun tien ja Valtatie 27 risteyksessä Valtatielle 27 Pyhäsalmen suuntaan. Samanaikaisesti sanotussa risteyksessä B:n kuljettaman auton perään oli kääntynyt Kiuruveden keskustasta Valtakatua henkilöautollaan ajanut A. Kummankin auton kyydissä oli ollut matkustajia. B oli heti risteyksen jälkeen, havaittuaan A:n auton seuraavaan hänen autoaan, lisännyt ajonopeuttaan ja A oli tehnyt samoin. B ja A olivat tämän jälkeen ajaneet kilpaa useiden kilometrien matkan toisiaan lähietäisyydellä seuraten ja koko ajan ylittäen huomattavasti valtatiellä sallitun enimmäisnopeuden 100 kilometriä tunnissa. B:n ja A:n autojen nopeudet olivat kohonneet enimmillään 160 - 170 kilometrin tuntinopeuteen. B ja A olivat ajon aikana ohittaneet hyvin lähellä toisiaan ajaen ja kovalla vauhdilla ainakin kaksi ajoneuvoa ja heti ohitusten jälkeen voimakkaasti kiihdyttämällä lisänneet ajonopeuttaan.

B oli ajon kestäessä estänyt A:n useat ohitusyritykset lisäämällä joka kerta ajonopeuttaan ja siirtämällä autoaan sivusuunnassa tien keskiviivan tuntumaan. B oli noin seitsemän kilometrin kilpa-ajon jälkeen heti kohta Niemiskylän risteyksen ohitettuaan estänyt jälleen sanotulla tavalla A:n ainakin 160 kilometrin tuntinopeudella suorittaman ohitusyrityksen, jonka jälkeen A oli välittömästi pitkää suoraa edeltävällä mäenharjanteella, käytyään ensin kurkkaamassa B:n auton oikealta puolelta vastaantulevaa liikennettä, lähtenyt uudelleen samaa ajonopeutta käyttäen yrittämään B:n auton ohitusta, jolloin A:n auto oli heti ohituskaistalle siirtyessään törmännyt Pyhäsalmen suunnasta tulevaan M:n kuljettamaan henkilöautoon. Yhteentörmäyksen seurauksena M ja A olivat kuolleet ja A:n autossa matkustajina olleet henkilöt olivat saaneet vammoja.

B oli kerrotulla tavalla useiden kilometrien ajan kilpaa ajamalla ja koko ajan ainakin osittain näkyvyydeltään katveisella tieosuudella huomattavasti sallitun enimmäisnopeuden ylittämällä sekä ohitustilanteessa ajoneuvonsa nopeutta lisäämällä ja autoaan ajoradalla vasemmalle keskiviivan tuntumaan siirtämällä ja näin perässään ajaneen ajoneuvon ohitusyritykset estämällä sekä tämän näkyvyyttä eteenpäin estämällä tai vaikeuttamalla tahallaan menetellyt siten, että hänen tekonsa oli ollut omiaan aiheuttamaan vakavaa vaaraa toisen hengelle ja terveydelle.

B myönsi syyllistyneensä törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen siten, että hänen ohjaamansa auton nopeus oli ollut korkeimmillaan 160 kilometriä tunnissa. B myönsi myös, että kysymyksessä oli kilpa-ajotilanne A:n kanssa. B kuitenkin kiisti estäneensä A:n ohitusyritykset lisäämällä autonsa nopeutta tai siirtämällä autoaan sivusuunnassa tien keskiviivan tuntumaan.

Syytekohta 2. Syyttäjä vaati B:n tuomitsemista rangaistukseen törkeästä kuolemantuottamuksesta. Syytteen mukaan B oli 21.5.2001 kohdassa 1 kerrotulla törkeän huolimattomalla ja toisten tienkäyttäjien turvallisuuteen täysin välinpitämättömästi suhtautuvalla menettelyllään osaltaan aiheuttanut M:n ja A:n autojen yhteentörmäyksen, jonka seurauksena M oli saanut sydän-, keuhko- ja rintakehävammat, jotka olivat välittömästi aiheuttaneet hänen kuolemansa. Teko oli ollut, huomioon ottaen teon ajallinen ja matkallinen pitkäkestoisuus ja teosta muutoinkin ilmenevä tekijän täydellinen välinpitämättömyys muiden tienkäyttäjien hengestä ja terveydestä, ollut myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

M:n aviopuoliso ja poika yhtyivät syytteeseen.

Syytekohta 3. Syyttäjä vaati B:lle rangaistusta kuolemantuottamuksesta. Syytteen mukaan B oli 21.5.2001 kohdassa 1 kerrotulla törkeän huolimattomalla ja toisten tienkäyttäjien turvallisuuteen täysin välinpitämättömästi suhtautuvalla menettelyllään osaltaan aiheuttanut M:n ja A:n autojen yhteentörmäyksen, jonka seurauksena A oli saanut aivovammat ja niihin liittyvän oksennuksen sisäänhengitysreaktion, jotka vammat olivat aiheuttaneet melko välittömästi hänen kuolemansa. Teko ei ollut, huomioon ottaen A:n oma myötävaikutus tekoon, kokonaisuutena törkeä.

Syytekohta 4. Syyttäjä vaati B:lle rangaistusta kahdesta vammantuottamuksesta. Syytteen mukaan B oli 21.5.2001 kohdassa 1 kerrotulla törkeän huolimattomalla ja toisten tienkäyttäjien turvallisuuteen täysin välinpitämättömästi suhtautuvalla menettelyllään osaltaan aiheuttanut M:n ja A:n autojen yhteentörmäyksen, jonka seurauksena A:n auton kyydissä matkustajana ollut

• E oli saanut vasemman ranteen murtuman, kasvoihin ihonaarmuja ja turvotusta, vasemman jalan jalkaterään kosketusarkuutta ja selkään naarmuja sekä kolmen hampaan kiillelohkeamat ja
• L oli saanut oikean säären etupinnalle yli 10 senttimetriä pitkän syvän viiltohaavan.

E:n ja L:n vammat eivät olleet olleet vähäisiä.

B kiisti syytteen kohtien 2, 3 ja 4 osalta. Hän ei ollut omalla toiminnallaan aiheuttanut M:n ja A:n kuolemia eikä E:n ja L:n ruumiinvammoja.

Käräjäoikeuden tuomio 10.6.2002

Käräjäoikeus katsoi B:n syyllistyneen niihin rikoksiin, joista hänelle oli vaadittu rangaistusta.

Perusteluinaan käräjäoikeus lausui kohtien 2, 3 ja 4 osalta, että B:n syyksi luetun kohdan 1 mukaisen kilvanajon jälkeen A:n auto oli törmännyt M:n autoon seurauksin, että M ja A olivat kuolleet sekä A:n auton matkustajina olleet E ja L olivat saaneet ruumiinvammat, jotka eivät olleet olleet vähäisiä. B oli ollut kilvanajon toinen osapuoli. Hän oli ryhtynyt kilvanajoon tietoisena riskeistä, jotka syntyivät siitä, että autolla ajetaan suurella nopeudella tiellä, jolla oli osittain huono näkyvyys ja vastaantulevaa liikennettä. B oli jatkamalla A:n ohitusyritysten estämistä osoittanut täyttä välinpitämättömyyttä muita tiellä liikkuvia kohtaan. B:n menettely oli aiheuttanut vaaraa, paitsi hänelle itselleen, myös muille tien käyttäjille. A:n huolimaton menettely ei poistanut B:n vastuuta seurauksista. B oli yhdessä A:n kanssa toiminnallaan myötävaikuttanut siihen, että A:n kuljettama auto oli törmännyt M:n autoon. B oli näin osaltaan törkeällä huolimattomuudella aiheuttanut M:n ja A:n kuolemat sekä E:n ja L:n ruumiinvammat.

B:n teko oli M:n osalta, huomioon ottaen kohdassa 1 selvitetyn kilvanajon yksityiskohtineen, kokonaisuutena arvostellen törkeä. Sen sijaan A:n osalta B:n teko ei ollut, huomioon ottaen A:n oma myötävaikutus tekoon, kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Rangaistusseuraamuksen osalta käräjäoikeus lausui, että B:tä ei ollut aikaisemmin rikoksista rekisteröity, minkä vuoksi häntä oli tuomitsemishetkellä pidettävä ensikertalaisena. Mikäli hän olisi syyllistynyt vain kohdissa 1, 2, 3 ja 4 hänen syykseen luettuihin rikoksiin, oli hänelle tuomittava vankeusrangaistus, ottaen huomioon myös sosiaaliset syyt, voitu määrätä ehdolliseksi. B oli kuitenkin syyllistyttyään vakaviin rikoksiin jatkanut toisista henkilöistä välinpitämätöntä autoilua ajamalla kaksi kertaa ilman ajo-oikeutta alkoholin vaikutuksen alaisena ja siten, että jälkimmäinen ajo oli ollut omiaan aiheuttamaan vakavaa vaaraa toisen hengelle ja terveydelle. Käräjäoikeus katsoi, että rikosten vakavuus ja niistä ilmenevä tekijän syyllisyys edellytti yhteisen vankeusrangaistuksen tuomitsemista ehdottomana.

Käräjäoikeus tuomitsi B:n kohdan 1 osalta törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kohdan 2 osalta törkeästä kuolemantuottamuksesta, kohdan 3 osalta kuolemantuottamuksesta, kohdan 4 osalta kahdesta vammantuottamuksesta, kohdan 5 osalta rattijuopumuksesta, kohdan 6 osalta liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kohdan 7 osalta kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, kohdan 8 osalta törkeästä rattijuopumuksesta, kohdan 9 osalta törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kohdan 10 osalta kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta yhteiseen yhden vuoden ja kuuden kuukauden vankeusrangaistukseen.

Asian on ratkaissut kihlakunnantuomari Jarkko Nurmi ja lautamiehet.

Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 20.1.2004

B valitti hovioikeuteen. B vaati, että syyte kohtien 2, 3 ja 4 osalta hylätään. Lisäksi B vaati, että kohdan 1 osalta hänen kuljettamansa auton nopeuden katsottaisiin olleen suurimmillaan 160 kilometriä tunnissa ja kiisti yrittäneensä missään vaiheessa estää A:n ohitusyrityksiä.

Hovioikeus toimitti asiassa pääkäsittelyn. Pääkäsittelyssä vastaanottamansa näytön perusteella hovioikeus katsoi selvitetyksi, että B:n kuljettaman auton nopeus ennen A:n ja M:n autojen yhteentörmäystä oli ollut enintään 140 kilometriä tunnissa. Näyttö ei kuitenkaan osoittanut, että B olisi juuri ennen liikenneonnettomuutta tai muulloinkaan kilpa-ajon aikana autonsa nopeutta lisäämällä tai autoaan ajokaistalla sivusuunnassa vasemmalle keskiviivan tuntumaan siirtämällä taikka muutoinkaan kilpa-ajon aikana estänyt A:ta ohittamasta autoaan.

Hovioikeuden mukaan A:n ja M:n kuljettamien autojen yhteentörmäys oli aiheutunut siitä, että A oli lähtenyt ohittamaan B:n autoa, vaikka ohitukseen käytettävä ajokaista ei ollut ollut riittävän pitkälti vapaa ja esteetön turvalliseen ohitukseen. Hovioikeus katsoi, että B ei ollut ylinopeutta ajamalla myötävaikuttanut autojen yhteentörmäykseen. Koska B ei ollut myötävaikuttanut autojen yhteentörmäykseen, B:tä vastaan ajettu syyte kohtien 2, 3 ja 4 osalta oli hylättävä.

Hovioikeus hylkäsi syytteen kohtien 2, 3 ja 4 osalta sekä muutti käräjäoikeuden tuomiota kohdan 9 osalta tuomiten B:n rangaistukseen törkeän liikenneturvallisuuden asemesta liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. B:n viaksi jääneiden rikosten rangaistusseuraamusten osalta hovioikeus lausui, että ottaen huomioon rikosten vahingollisuus ja vaarallisuus sekä rikoksista ilmenevä B:n syyllisyys ja rangaistuskäytännön yhtenäisyys oikeudenmukaisena rangaistuksena oli pidettävä kuuden kuukauden vankeusrangaistusta. B oli hänen syykseen luetut teot tehdessään ollut nuori rikoksentekijä eikä hän oltu rikosrekisteriotteen mukaan aikaisemmin tuomittu vankeusrangaistukseen. Tämän vuoksi hovioikeus katsoi, että B:lle tuomittava vankeusrangaistus voitiin määrätä ehdolliseksi, vaikka hänen syykseen luettu menettely osoittikin hänessä piittaamattomuutta lain kielloista ja käskyistä.

Hovioikeus tuomitsi B:n siten kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Markku Ukkola, Heikki Laakso ja Helena Lindgren.

Perustelut

1. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko B osaltaan aiheuttanut huolimattomuudellaan M:n ja A:n kuoleman sekä E:n ja L:n vammat.

2. Virallinen syyttäjä sekä M:n aviopuoliso ja poika kohdaltaan ovat katsoneet, että B on, osallistumalla A:n kanssa alempien oikeuksien ratkaisujen 1 kohdassa selostettuun kilpa-ajoon ja siinä estämällä A:n ohitusyritykset, välinpitämättömällä menettelyllään aiheuttanut vaaraa myös muille tienkäyttäjille. Siten hän on ollut myötävaikuttamassa tilanteeseen, jossa A on ryhtynyt ohittamaan B:n ohjaamaa autoa seurauksin, että hänen autonsa on törmännyt M:n kuljettamaan autoon, jolloin M ja A ovat kuolleet sekä A:n autossa olleen E ja L saaneet vammoja.

3. B on alemmissa oikeuksissa tunnustanut, että hän on kyseisessä tilaisuudessa ajanut A:n kanssa kilpaa, mutta sensijaan kiistänyt, että hän olisi yrittänyt estää tätä ohittamasta tai että hänen menettelyllään olisi osuutta M:n ja A:n kuolemaan tai E:n ja L:n vammautumiseen. Nämä olivat aiheutuneet yksin A:n huolimattomuudesta.

4. Korkein oikeus toteaa, että kilpa-ajo on alkanut ilman nimenomaista sopimusta niin, että A on kääntynyt valtatielle nro 27 B:n auton perään, jolloin B on nostanut autonsa nopeutta. Tämän jälkeen ajo on jatkunut noin seitsemän kilometrin ajan autojen nopeuden ylittäessä tiellä sallitun suurimman ajonopeuden 100 kilometriä tunnissa ollen enimmillään noin 160 kilometriä tunnissa. Ajon aikana on suurella nopeudella ohitettu ainakin kaksi ajoneuvoa. Ajo on päättynyt, kun A on erästä suoraa tieosuutta edeltävällä mäenharjanteella ryhtynyt ohittamaan B:n autoa edellä mainituin seurauksin.

5. Kilpa-ajo on suoritettu yleisellä tiellä ajankohtana, jolloin sillä on ollut muuta liikennettä. Ajossa on käytetty varsin huomattavaa ylinopeutta. Tällaisissa olosuhteissa kilpa-ajoon osallistuessaan B:n on täytynyt ymmärtää, että ajo vaarantaa siihen osallistuvissa ajoneuvoissa olevien henkilöiden sekä myös muiden tiellä liikkujien hengen ja terveyden. B:n on täytynyt myös ymmärtää, että kilpailutilanne ja käytetty huomattava ylinopeus saattavat vähentää huomattavasti kuljettajien kykyä hallita ajoneuvojaan liikenneturvallisuuden kannalta riittävällä tavalla ja johtaa pahoihinkin ajo- ja arviointivirheisiin.

6. Riippumatta siitä, onko B ajon kuluessa esimerkiksi väitetyin tavoin autoaan sivusuunnassa siirtämällä pyrkinyt estämään A:n ohitusyrityksiä vai ei, B:n antautuminen kilpa-ajoon tilanteessa, jossa hän on ollut A:n edellä, on merkinnyt sitä, että hän on kovaa nopeutta ylläpitämällä pyrkinyt säilyttämään tämän asemansa ja siten estämään A:ta ohittamasta hänen autoaan. Toisaalta B:n havaittua A:n antautuneen kilpa-ajoon se, että A, joka B:n tavoin oli ajon aikana jo ohittanut ainakin kaksi muuta autoa, on pyrkinyt ja ryhtynyt ohittamaan B:n autoa, ei ole voinut olla yllättävää ja B:n kannalta odottamatonta.

7. A on ryhtynyt ilmeisesti karkean arviointi- tai havainnointivirheen johdosta ohitukseen, vaikka samanaikaisesti vastaan on tullut M:n kuljettama auto. Edellä todetuissa kilpa-ajon olosuhteisessa tällaistakaan virhettä ei voi pitää sellaisena, ettei se olisi ollut B:n ennakoitavissa. Näin ollen Korkein oikeus katsoo, että B on osaltaan huolimattomalla menettelyllään myötävaikuttanut siihen, että M ja A ovat kuolleet sekä E ja L saaneet vammoja, joita ei ole pidettävä vähäisinä.

8. Yleisellä tiellä tapahtunut kilpa-ajo, joka on jatkunut usean kilometrin matkan huomattavalla ylinopeudella, on aiheuttanut vakavaa vaaraa muiden tiellä liikkuvien hengelle ja terveydelle. B on, osallistumalla kilpa-ajoon, josta hän niin halutessaan milloin tahansa olisi voinut luopua, osoittanut sellaista piittaamattomuutta liikennesääntöjen noudattamisen ja toisten tiellä liikkujien turvallisuuden suhteen, että hän on aiheuttanut M:n kuoleman törkeällä huolimattomuudella. Tekoa on myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä.

9. Edellä lausutuilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että B on syyllistynyt kohdassa 2 törkeään kuolemantuottamukseen, kohdassa 3 kuolemantuottamukseen ja kohdassa 4 kahteen vammantuottamukseen.

10. B on hänen syykseen nyt luettujen rikosten lisäksi syyllistynyt kahteen törkeään liikennerikokseen ja kolmeen liikennerikokseen, joita ei voida pitää vähäisinä. Nämä ovat tapahtuneet lyhyen ajan kuluessa kolmena eri ajankohtana. B:n syyksi luetuista rikoksista ankarimmin rangaistavan eli törkeän kuolemantuottamuksen rangaistusasteikko on vankeutta vähintään neljä kuukautta ja enintään kuusi vuotta. B:n syyksi luetuista rikoksista ilmenevä välinpitämättömyys toisten terveydestä ja hengestä, rikosten lukuisuus ja laatu sekä B:n syyllisyys huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo käräjäoikeuden tavoin, että oikeudenmukainen rangaistusseuraamus B:n teoista on yksi vuosi kuusi kuukautta vankeutta.

11. B on ollut rikosten tekohetkellä alle 21-vuotias eikä häntä ole aikaisemmin rikoksista rekisteröity. B on kuitenkin syyllistyttyään 21.5.2001 vakaviin rikoksiin ja menetettyään ajo-oikeuden jatkanut toisen hengelle ja terveydelle vakavaa vaaraa aiheuttavaa autoilua vieläpä alkoholin vaikutuksen alaisena. Näillä ja käräjäoikeuden mainitsemilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että vankeusrangaistusta ei voida määrätä ehdolliseksi.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan.

B:n syyksi luetaan rikoslain 21 luvun 8, 9 ja 10 §:n nojalla 21.5.2001 tehdyt törkeä kuolemantuottamus (kohta 2), kuolemantuottamus (kohta 3) ja kaksi vammantuottamusta (kohta 4).

B tuomitaan näistä ja hänen syykseen alemmissa oikeuksissa jo luetuista rikoksista eli törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta (kohta 1), rattijuopumuksesta (kohta 5), liikenneturvallisuuden vaarantamisesta (kohta 6), kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta (kohta 7), törkeästä rattijuopumuksesta (kohta 8), liikenneturvallisuuden vaarantamisesta (kohta 9) ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta (kohta 10) yhteiseen 1 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistukseen.

Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Raulos (eri mieltä), Kati Hidén, Gustav Bygglin, Pasi Aarnio ja Juha Häyhä (eri mieltä). Esittelijä Petteri Mikkola.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Häyhä: Asiassa on selvitetty, että A ja B olivat ajaneet yleisellä tiellä henkilöautoilla kilpaa. Kummankin kuljettaman auton kyydissä oli ollut matkustajia. Kilpa-ajo oli alkanut siitä, kun A oli kääntynyt risteyksessä B:n auton perään, jolloin B oli huomattuaan A:n perässään kiihdyttänyt autonsa vauhtia. Tämän jälkeen B ja A olivat ajaneet peräkkäin ylittäen selvästi tiellä sallitun enimmäisnopeuden 100 kilometriä tunnissa. Enimmillään autojen nopeus oli ollut 160 kilometriä tunnissa. Kilpa-ajon aikana B ja A olivat ohittaneet ainakin kaksi ajoneuvoa. Kilpa-ajo oli jatkunut keskeytyksettä seitsemän kilometrin matkan ja päättynyt siihen, että A oli yrittäen ohittaa B:n autoa vaihtanut kaistaa ja törmännyt välittömästi vastaantulevaan autoon. Yhteentörmäyksessä A ja vastaantulevan auton kuljettaja olivat kuolleet sekä A:n autossa olleet matkustajat loukkaantuneet.

B ja A eivät olleet sopineet kilpa-ajoon ryhtymisestä, vaan se oli alkanut sattumalta A:n käännyttyä B:n perään ja B:n kiihdyttäessä vauhtia. Kumpikin kuljettaja oli itsenäisesti oman harkintansa perusteella ryhtynyt kilpa-ajoon. Kilpaajossa B oli alusta asti ajanut edellä ja A oli ajanut hänen perässään. He olivat näin suurta nopeutta ajaen ohittaneet saman suuntaan kulkevia ajoneuvoja, mutta eivät toisiaan.

Yhteentörmäykseen johtanut A:n ohitusyritys oli perustunut hänen omaan harkintaansa. Yhteentörmäys oli aiheutunut, kun A oli lähtenyt ohittamaan B:n autoa, vaikka vastaan oli tullut M:n kuljettama ajoneuvo eikä ohitukseen käytettävä ajokaista siten ollut ollut riittävän pitkälti vapaa ja esteetön turvalliseen ohitukseen. Yhteentörmäys oli siten johtunut A:n yllättävästä ja karkeaan virhearvioon perustuvasta ohitusyrityksestä.

Osallistuessaan kuvatuissa oloissa kilpa-ajoon B:n on pitänyt ymmärtää, että ajo kilvan vähentää merkittävästi kuljettajien kykyä hallita ajoneuvojansa liikenneturvallisuuden ylläpitämisen kannalta riittävällä tavalla. Hänen on tullut ymmärtää, että tällainen ajo vaarantaa kilpa-ajoon osallistuvissa ajoneuvoissa mukanaolijoiden tai ulkopuolisten hengen ja terveyden. B vastaa kaikista niistä seurauksista, joita voidaan pitää kuvatunlaisen huolimattoman menettelyn tyypillisinä seurauksina. Kilpa-ajo lisää tyypillisesti riskiä siitä, että ajoon osallistuvat ajoneuvot törmäävät toisiinsa, ajautuvat ulos ajoradalta tai törmäävät muihin tiellä liikkuviin sen vuoksi, että kilpaa-ajava on menettänyt ajoneuvonsa hallinnan.

Kilpa-ajon luonteeseen kuuluu, että perässäajava yrittää ohittaa edelläajavaa, kilpa-ajoon osallistuvaa ajoneuvoa. Kilpa-ajosta huolimatta siihen osallistuvat pyrkivät kuitenkin säilyttämään ajoneuvonsa hallinnan eikä täysin järjettömien riskien ottamista voida pitää edes kilpa-ajotilanteelle luonteenomaisena. Vaikka B:n ajo on ollut kilpailuasetelman vuoksi huolimatonta, ei hänen ole kuitenkaan pitänyt ottaa lukuun sitä mahdollisuutta, että A ryhtyy ohitusyritykseen välittömästi vastaantulevasta ajoneuvosta täysin välittämättä. Ohitusyrityksestä johtuneesta yhteentörmäyksestä aiheutuneet vahingot eivät tämän vuoksi ole B:n sinänsä huolimattoman ajon seurauksia. B ei siksi ole huolimattomuudellaan aiheuttanut tai edes myötävaikuttanut M:n ja A:n kuolemaan eikä E:n ja L:n vammoihin. Näiden seikkojen vuoksi katson, että ei ole syytä muuttaa hovioikeuden tuomiota siltä osin kuin B:tä vastaan esitetyt syytteet törkeästä kuolemantuottamuksesta, kuolemantuottamuksesta ja kahdesta vammantuottamuksesta on hylätty.

Äänestyksen tuloksen johdosta velvollisena lausumaan Korkeimman oikeuden B:n syyksi lukemista rikoksista hänelle tuomittavasta rangaistuksesta ilmoitan olevani enemmistön kannalla.

Oikeusneuvos Raulos : Totean, että Korkeimman oikeuden tuomiosta ilmenevässä tilanteessa B:n ja A:n välille on sattumalta ilman etukäteistä sopimusta tai yhteisymmärrystä syntynyt kovavauhtinen takaa- tai kilvanajotilanne. On kuitenkin epäselvää, onko tälle ajolle sen kestäessä kummankaan kuljettajan mielessä syntynyt jotain tiettyä tavoitetta tai päämäärää ja mikä se olisi ollut. Ei esimerkiksi ole perusteita päätyä siihen, että kuljettajien kesken olisi ajon aikana syntynyt yhteisymmärrys kilpa-ajosta, jossa jäljellä ajava pyrkisi kaikin keinoin ohitukseen edellä ajavan puolestaan pyrkiessä estämään sen. Hovioikeus on lausunut, ettei asiassa esitetty näyttö osoittanut, että B olisi ajon aikana nopeuttaan lisäämällä, ajoneuvoaan keskiviivan tuntumaan siirtämällä tai muutoinkaan estänyt A:ta ohittamasta häntä. Alempien oikeuksien tuomioihin kirjatusta näytöstä ei ilmene, että B olisi aikaisemmin kuin vasta välittömästi ennen onnettomuuden tapahtumista edes havainnut, että A olisi pyrkinyt ohittamaan hänet.

Katson, ettei B:n ole näissä olosuhteissa tullut varautua siihen, että A ryhtyy ohitusyritykseen ainakaan varmistamatta, että ohitukseen käytettävä ajokaista olisi ollut vapaa. Katson näin ollen, kuten hovioikeuskin, ettei B ole myötävaikuttanut kysymyksessä olevaan yhteentörmäykseen eikä sen seurauksiin. Näiden seikkojen vuoksi katson, että ei ole syytä muuttaa hovioikeuden tuomiota siltä osin kuin B:tä vastaan esitetyt syytteet törkeästä kuolemantuottamuksesta, kuolemantuottamuksesta ja kahdesta vammantuottamuksesta on hylätty.

Äänestyksen tuloksen johdosta velvollisena lausumaan Korkeimman oikeuden B:n syyksi lukemista rikoksista hänelle tuomittavasta rangaistuksesta ilmoitan olevani enemmistön kannalla.